Yhdeksän ystävällistä vinkkiä Facebookin käyttäjille
Kansan syvät rivit vyöryvät Facebookiin. Virtuaalisuus ei tee ihmisistä sen kypsempiä kuin he ovat muutenkaan. Hyviä tapoja tarvitaan myös verkossa. Verkko saattaa luoda harhan, että tosielämän periaatteet voisi heittää menemään. Erityisesti minua huolestuttaa se, että kyynisyys ja opportunismi nostavat päätään, vaikkakin suurin osa käyttäytyykin ihan hyvin. Olen tehnyt tämän listauksen oman kaksivuotisen Facebookin suurkulutuksen kautta, enkä ole syytön näihin itsekään. Sen enempää ”jeesustelematta” totean, ettei kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen voi kuitenkin pyrkiä olemaan parempi ihminen, myös verkossa. Sillä mitä me muuten olemme?
Yhdeksän ystävällistä vinkkiä:
1.Ole tunnistettava
Käytä kuvaa, joka esittää sinua. Kuva auttaa tunnistamaan ihmiset ja tekee yhteisöstä inhimillisemmän.
2.Älä väijy puskissa
Jos seuraat muiden tilejä, on asiallista kertoa joskus myös omasta elämästään. Ethän seiso kyläreissullakaan hiljaa muistilehtiön kanssa nurkassa.
3.Älä hölmöile juovuksissa.
4.Rakasta lähimmäistäsi
Pysy positiivisena äläkä ole ilkeä. Jokaisella on joskus huono päivä, mutta jatkuva negatiivisuus synnyttää vain uutta negatiivisuutta. Ilkeys synnyttää uutta ilkeyttä ja mielipahaa.
5.Varo, ettei vitsikkyys nouse päähän
Kyseenalaista huumorintajusi välillä. Jatkuva vitsin vääntäminen tuntuu siltä, että et oikein itsekään tiedä kuka olet. Lisäksi sen minkä ajattelit olevan hauskaa muutaman tyypin mielestä, voikin olla 10 muun keskusteluun osallistujan mielestä vain omituista ja aiheuttaa väärinkäsityksiä.
6. Erota puurot velleistä
Mieti mitä kerrot ja mitä et. Rajanveto työelämän, yksityisen ja julkisen elämän välillä kannattaa tehdä. Muuten menevät puurot ja vellit sekaisin. Täydellistä rajanvetoa on hankala tehdä, mutta jonkinnäköinen linjaus kyllä.
7.Älä käytä huonoa kieltä
Älä kiroile, kirjoita viestisi oikein. Noituminen ja väärinkirjoitus antaa sinusta vain vähämielisen kuvan, vaikkei Facebook mikään kieliopin kehto olekaan.
8. Kunnioita yksityisyyttä
Ihmiset kertovat ensin itse asioistaan, jotka liittyvät heidän omaan yksityiselämäänsä. Et kai ala puhumaan tai utelemaan kesken 10 hengen työpalaverin tai kahvitauon esim. kollegasi lapsen koulumenestyksestä ilman että hän on aloittanut keskustelun. Lisäksi, jos satut olemaan Facebook-kaveri ihmisen kanssa, jota tunnet vähän todellisessa elämässä, kannattaa miettiä kahteen kertaan, ennenkuin alkaaa puuttumaan tämän asioihin myöskään Facebookissa.
9. Ole ymmärrettävä
Ethän puhu normaalissa elämässäkään salaperäisesti, odottaen, että muut kysyvät uteliaina, mitä oikein tarkoitat.
Kirjoittaja on Mopaali-hankkeen Projektipäällikkö



