Mikä siinä on, että Suomessa ei saa epäonnistua?

Parempi varoa kuin katua, sanotaan. Jo koulussa opitaan, että pitää tehdä kuten muut. Jos kokeilee omaa ratkaisua, niin epäonnistumisen tullessa olet siitä täydellisesti ja yksin vastuussa. Normaalilla tavalla epäonnistuminen on ok, koska se on tavallista. Ei saisi erottua muista. Erottuminen on noloa.

Varsinkin omia visioitaan kokeillut mutta epäonnistunut yrittäjä on nolattu lähes loppuiäkseen. Hän on luuseri, jolla oli suuret luulot itsestään, mutta nähtiinhän sitten, ettei siitä mihinkään ollut. Pahimmassa tapauksessa velat vievät talonkin alta ja liiketoimintakielto isketään vihoviimeiseksi leimaksi, kun firma menee nurin. Suomen 90-luvun laman jälkeen yhteiskunta on näyttänyt lyövän kovimmin rehellistä yrittäjää, joka edes yritti maksaa velkansa. On sääli, että lukuisista suurenmoisista yrittäjäpersoonista tehtiin lähinnä varoittavia esimerkkejä muille, vaikka juuri heillä olisi ollut paljon annettavaa.

Mitä sinulle tulee mieleen sosiaalisesta mediasta?

Useimmat kai vastaavat, että Facebook, YouTube, blogit, Twitter ja niin edelleen. Itselläni on paha tapa suoltaa tutkijan jargoniaa sosiaalisen median teoriasta ja kaikesta. Molemmat vastaukset ovat varmasti oikeita, mutta kätkevät helposti asian ytimen verhon taakse.

Oikeasti sosiaalisessa mediassa on kyse siitä, että tehdään asioita yhdessä. Se on jakamista, keskustelua, kaveroitumista, kaverin jutuista tykkäämistä, asioiden järjestämistä yhdessä. Se, joka on hyvä sosiaalisessa mediassa, on hyvä näissä.