Blogiteksti on muokattu loppuraportin tiivistelmästä. Hanke päättyy 30.6.2011

Tavoitteet (2008):

Projektin pitkäjänteinen kehitystavoite on edistää julkisten toimijoiden kykyä hyödyntää sosiaaliseen mediaan (SoMe) sekä monimediaisiin ratkaisuihin perustuvia nettikonsepteja ja palveluita osana omaa toimintaansa. Projektin visiona on luoda sosiaalisen median ja monimedian hyödyntämisestä liiketoimintaa. Projektin tarkoitus on kehittää AV-alan yrityksien edellytyksiä sosiaalisen ja monimedian hyödyntämisessä.

SoMetime tapahtuma Aalto Design Factoryä Otaniemessä,  eroaa viestintätapahtumista ja seminaareista, joissa olen vieraillut. Osallistujien välitön suhtautuminen, mutkaton ennakkoluuloton kommunikointi ja hyväntuulisuus toivat mieleen ennemminkin musiikkifestarin, kuin bisneshenkisen markkinointiseminaarin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jälleennäkemisen iloa. Fiilistelevän koostevideon voi katsoa tästä

Ensimmäisessä Keynote puheenvuorossa Tuija Aalto hyödynsi Sana-assosiaatiopeliä, johon pystyi osallistumaan kännykällä paikan päältä. Monelle jäi mieleen esim. se, että ennen vuotta 1979 syntyneet mieltävät käsitteen "vertaisaika/social age"  "minä" -sanan kautta. Vuoden 1979 jälkeen syntyneet taas "yhteisö" -sanan kautta.  Vuotta 1979 pidetään rajapyykkinä, X ja Y sukupolvien välillä.

Nuorempi Y-sukupolvi, diginatiivit on syntynyt maailmaan, jossa Internet ja sosiaalinen media ovat yhtä itsestään selviä kuin töpselistä tuleva sähkö. Itse olen syntynyt 1977 ja ikään kuin keikun sukupolvien rajoilla. Ehdin kuitenkin nähdä ajan, jolloin nettiä ei ollut ja joka talossa oli vain yksi puhelin ja sekin "rullattavaa" mallia.

Parin viime vuoden aikana suomalaisessa työelämässä olen vähitellen tottunut kuulemaan keskeisen arvoviestin, joka on sekoitus ”vanhaa hyvää maailmaa” ja kotimaista teknologiaa. Perinteinen ihmisläheinen ”oikea maailma” ja ”oikeat kohtaamiset” ovat arvossaan ja teknologialla on lähinnä se rooli, että ”onneksi se on suomalaista”.  Arvostuksen kohteet ovat ihmisten face to face tapaaminen, perinteiset muistiinpanovälineet (ruutulehtiö), tavallisien kirjojen lukeminen, neuvominen ja tietäminen (ei tekeminen). Viestintäteknologiakin on tärkeää, mutta ei siksi että se luo tehokkuutta ja on hauskaa, vaan siksi että alaa johtaa suomalainen firma.

 Tämä on yleensä kerrottu minulle, ilman että olen asiaa edes ottanut puheeksi. Monesti tämän puheen aloittamisen sytykkeeksi  on riittänyt, että olen katsonut  tapahtuman tauolla iPhonesta tai iPadista sähköpostin, Hesarin uutiset tai Twitterin, vaikka ”oikeita” ihmisiä olisi ollut lähettyvillä. Kuulen usein, että oikea kirja ei kuole koskaan ja face to face tapaamiset ovat tärkeitä.

Toisaalta Nokian kommunikaattoria näpyttelevät saavat olla rauhassa. Heidät tulkitaan ”bisneshenkisiksi” ja kiireisiksi. iPhonen/iPadin  näytöllä Twitteriä sutiva henkilö edustaa jollain tavalla vaarallista uutta maailmaa, joka ei ole Nokian insinöörin kehittämää ja avainlipulla merkittyä.

 

Sosiaalisen median suosion myötä törmää yhä useammin työelämän ammattilaisiin, joilla on hyvin vahvat mielipiteet sosiaalisesta mediasta. En tarkoita sosiaalisen median "uskovaisia" vaan "some-änkyröiden" arkkityyppiä.

Some-änkyrät julistavat rinta rottingilla, että sosiaalinen mediahan on "yhtä kuin Facebook, eivätkä he kyllä "koskaan moisen käyttäjiksi narahda, ei sitten millään". Sosiaalinen media vaikuttaa edustavan heille hyödytöntä hupaa, jolle he eivät näe mitään hyötyä "oikeassa työelämässä".

On päivän selvää, ettei ketään tule pakottaa sosiaalisen median käyttäjäksi omalla vapaa-ajallaan. Mutta mitenkäs sitten toimitaan kun some-änkyrän yritys, virasto tai kansalaisjärjestö päättää työnantajana lähteä kehittämään ja hyödyntämään sosiaalisen median prosesseja ja työkaluja omassa (liike)toiminnassaan? Näistä änkyröistä lähtökohdista käsin some-ratkaisun ja sen toimintamallin rakentaminen vaatii melkoista oppimis- ja sitouttamisprosessia.

 

 

Tämä blogikirjoitus notkui kovalevylläni useamman päivän. Epäilin julkaista tämän, koska n. 50 yhteistyökumppaniani työskentelee jonkin vastaavan hubin parissa ja kaikki suuttuvat minulle tämän luettuaan. Karistin kuitenkin tuon ajatuksen ja luotan siihen, että väki itse tietää milloin on tekemässä jotain todellista ja milloin fuulataan.

Pyrin tässä kirjoituksessa oikaisemaan muutamia väärinymmärryksiä, jotka ovat itselleni tulleet vastaan sosiaalisesta mediasta keskustellessa. Esimerkkeinä käytän eräitä tutuimmista palveluista, Facebookia ja Twitteriä.  Facebook on tehnyt  läpimurron, Twitter kärkkyy  ovella ja blogia virittelee yhä useampi organisaatio tai henkilö.  Näistä ei joudu enään niin paljon väittelemään kuin vasta vuosi sitten. Vastaantaistelijoiden  argumentit ovat sensijaan jääneet tämän vuoden aikana jo hyvin muistiin:)  Mainitsemani argumentit puolesta tai vastaan eivät ole tieteellisesti todettuja, vaan ne ovat henkilökohtaista pohdintaa.

 1. "Nettiyhteisöissä olo on pinnallista, "face to face" tapahtuva kommunikaatio on parempaa ja aidompaa. Siksi olen vain face to face"

"Eniten minua ärsyttää nykyajan ilmapiiri, että kaikilla pitää olla facebook, mese, blogi ja kuvia jossain kuvagalleriassa. Saat toki päättää, mitä näissä palveluissa kerrot itsestäsi, mutta verkossa sinun on vain oltava. Jos sinulla ei ole facebook-profiilia, olet ulkopuolinen kaikesta: itse asiassa sinua ei ole olemassakaan! Jokaisen on oltava aina tavoitettavissa, näytillä, saatavilla. Minä en halua olla aina tavoitettavissa. En halua olla näytillä. En tule lätkimään kuviani kaikkien nähtäväksi tai kertomaan blogissa koko maailmalle, mitä söin tänään aamupalaksi tai mitä minulla on tänään päälläni. En halua, että ihmiset voivat joka hetki tarkastaa, mitä juuri sillä hetkellä teen. En halua, että kuka vain voi kaivaa minusta mitä vain tietoja netistä, jos vain osaa ja haluaa."

Mielipiteen takana seisoo Suvi Pirinen, ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelija Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta.

Verkkoviestinnän oppitunneilla viestinnän opiskelijat esittelevät ja analysoivat sosiaalisen median moninaisia ilmiöitä. Opiskelijat määrittelevät sosiaalisen median tunnusomaisiksi piirteiksi kommunikaation, vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen ajasta ja paikasta riippumatta, yhteisöllisyyden, verkostoitumisen, osallistumisen, vaikuttamisen sekä sen, että käyttäjät itse luovat omannäköisiä sisältöjä verkkoon. Sosiaalisen median käytön ja merkityksen he uskovat jatkossa edelleen kasvavan.

Ajoittain oppitunneilla kehkeytyy tiukkaa ja kiihkeääkin argumentointia ilmiöiden puolesta ja vastaan. Opiskelija Ilona Koivisto peräänkuuluttaa kriittistä suhtautumista sosiaalisen median palveluihin, paitsi lapsilta ja nuorilta itseltään myös - toivottavasti - heidän nettikäyttäytymistään valvovilta vanhemmiltaan.