Blogiteksti on muokattu loppuraportin tiivistelmästä. Hanke päättyy 30.6.2011

Tavoitteet (2008):

Projektin pitkäjänteinen kehitystavoite on edistää julkisten toimijoiden kykyä hyödyntää sosiaaliseen mediaan (SoMe) sekä monimediaisiin ratkaisuihin perustuvia nettikonsepteja ja palveluita osana omaa toimintaansa. Projektin visiona on luoda sosiaalisen median ja monimedian hyödyntämisestä liiketoimintaa. Projektin tarkoitus on kehittää AV-alan yrityksien edellytyksiä sosiaalisen ja monimedian hyödyntämisessä.

SoMetime tapahtuma Aalto Design Factoryä Otaniemessä,  eroaa viestintätapahtumista ja seminaareista, joissa olen vieraillut. Osallistujien välitön suhtautuminen, mutkaton ennakkoluuloton kommunikointi ja hyväntuulisuus toivat mieleen ennemminkin musiikkifestarin, kuin bisneshenkisen markkinointiseminaarin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja jälleennäkemisen iloa. Fiilistelevän koostevideon voi katsoa tästä

Ensimmäisessä Keynote puheenvuorossa Tuija Aalto hyödynsi Sana-assosiaatiopeliä, johon pystyi osallistumaan kännykällä paikan päältä. Monelle jäi mieleen esim. se, että ennen vuotta 1979 syntyneet mieltävät käsitteen "vertaisaika/social age"  "minä" -sanan kautta. Vuoden 1979 jälkeen syntyneet taas "yhteisö" -sanan kautta.  Vuotta 1979 pidetään rajapyykkinä, X ja Y sukupolvien välillä.

Nuorempi Y-sukupolvi, diginatiivit on syntynyt maailmaan, jossa Internet ja sosiaalinen media ovat yhtä itsestään selviä kuin töpselistä tuleva sähkö. Itse olen syntynyt 1977 ja ikään kuin keikun sukupolvien rajoilla. Ehdin kuitenkin nähdä ajan, jolloin nettiä ei ollut ja joka talossa oli vain yksi puhelin ja sekin "rullattavaa" mallia.

Parin viime vuoden aikana suomalaisessa työelämässä olen vähitellen tottunut kuulemaan keskeisen arvoviestin, joka on sekoitus ”vanhaa hyvää maailmaa” ja kotimaista teknologiaa. Perinteinen ihmisläheinen ”oikea maailma” ja ”oikeat kohtaamiset” ovat arvossaan ja teknologialla on lähinnä se rooli, että ”onneksi se on suomalaista”.  Arvostuksen kohteet ovat ihmisten face to face tapaaminen, perinteiset muistiinpanovälineet (ruutulehtiö), tavallisien kirjojen lukeminen, neuvominen ja tietäminen (ei tekeminen). Viestintäteknologiakin on tärkeää, mutta ei siksi että se luo tehokkuutta ja on hauskaa, vaan siksi että alaa johtaa suomalainen firma.

 Tämä on yleensä kerrottu minulle, ilman että olen asiaa edes ottanut puheeksi. Monesti tämän puheen aloittamisen sytykkeeksi  on riittänyt, että olen katsonut  tapahtuman tauolla iPhonesta tai iPadista sähköpostin, Hesarin uutiset tai Twitterin, vaikka ”oikeita” ihmisiä olisi ollut lähettyvillä. Kuulen usein, että oikea kirja ei kuole koskaan ja face to face tapaamiset ovat tärkeitä.

Toisaalta Nokian kommunikaattoria näpyttelevät saavat olla rauhassa. Heidät tulkitaan ”bisneshenkisiksi” ja kiireisiksi. iPhonen/iPadin  näytöllä Twitteriä sutiva henkilö edustaa jollain tavalla vaarallista uutta maailmaa, joka ei ole Nokian insinöörin kehittämää ja avainlipulla merkittyä.

Antoisan asiasisällön lisäksi, mistä tulemme raportoimaan lähiaikoina lisää, New Yorkin Web 2.0 expo tarjosi mahdollisuuden yhdysvaltalaisen sosiaalisen median tekijöiden kulttuurin havainnointiin. Kokonaisvaikutelmassa pisti silmään se, ettei alojen välisiä raja-aitoja samalla tavalla ollut kuin kotimaassa. Suomessa insinöörit, viestinnän ammattilaiset, liiketoiminnan osaajat, It-osaajat, design osaajat, median osaajat yms. yms. vahtivat omaa tonttiaan kuin kalleinta aarrettaan ikään kuin identiteetti menisi sirpaleiksi vähäisestäkin yhteistyöstä toisen alan kanssa tai leimaantumisesta toiseen alaan. Identiteetti muovataan liikaa sen varaan, ”mitä ei olla”. Kulttuurialan ja taiteen opiskelijat tekevät pitkin hampain yhteistyötä bisneksen kanssa. Tekninen alan näkee taiteen osaajat helposti haihattelijoina.

Ehkäpä sosiaalinen media on suomalaisille vaikea pähkinä pureskeltavaksi juuri siksi, että sitä ei ole helppo sijoittaa minkään alan erityisosaamiseksi, omaisuudeksi tai reviiriksi, vaan se sisältää lähes kaiken. Osaamisalueet ja tarpeet risteilevät vapaasti, viestinnän, teknologian, ohjelmiston, laitteiston, bisneksen, muotoilun tms. välillä, eikä se tuntunut haittaavan ketään Web 2.0 expossa. Tapahtumassa saattoi kulkea IPhonen applikaatioita käsittelevästä sessiosta sosiaalisen median tulevaisuutta käsittelevään keskusteluun ja kaikki tuntuivat ymmärtävän, miten kokonaisuus liittyy yhteen. Myös esitysten pitäjät vierailivat  ahkerasti osallistujan roolissa nimenomaan näissä keskustelusessioissa (kuva alla). 

Suomalaista teknologian käyttöä osana osana työtä, arkea ja yhteiskuntaa varjostaa välillä vakavuus, asiallisuus ja leikkimisen pelko.  Uskallan väittää näin, vaikka suomalaiset "luovan ja hullun" maineessa tavallaan ovatkin. Siinä mielessä ei ole yllätys, että älypuhelinbusinekseen ja -suunnitteluun voimakkaasti vaikuttanut iPhone ei tullut Suomesta. Siitä tuli menestys juuri leikillisyyden, ei suinkaan ”asiallisen” ja kiireisen busineksen kautta.

Sosiaalinen media ja älypuhelinten hyödyntäminen tuntuu olevan Suomessa hivenen jälkijunassa. Siihen on useita syitä, mutta osittain se voi liittyä suomalaiseen leikin vähättelyyn. Jos naputtelet puhelimella Twitter-raporttia ja hauskoja valokuvia seminaarista, ilmoitat sijaintisi Pizzeriasta  Foursquare-palvelussa tai vaikkapa esittelet näytöltä sähköistä olut-tuoppia, saatat leimaantua helppoheikiksi, joka leikkii eikä varaudu pahimman varalle tai kunnioita sitä, että sota ja katovuodet olivat täällä ihan vasta. Kylmä talvi on läsnä vieläkin.

Suomessa on soveliasta välttää turhaa höpötystä ja odottaa Viranomaisten varoitustekstiviestiä  Tai oikeastaan odottaa sen valmistumista.

Useimmille yrityksille verkkoläsnäolo tarkoittaa vain firman kotisivuja. Niitä, jotka on perustettu joskus vuoden 1996 tienoilla ja uudistettu sen jälkeen kaksi tai kolme kertaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 66% yritysten www-sivustoista on yli 5 vuotta vanhoja ja 40% yrityksistä päivittää sivustoaan vain muutaman kerran vuodessa. Nämä lukemat kertovat siitä, että kotisivut on tehty, kun ne kerran piti tehdä, mutta niitä ei oikeasti käytetä mihinkään - varsinkaan markkinointiin tai myyntiin. Herää kysymys, onko vanhentuneista sivuista ylipäätään mitään hyötyä.

Toinen yleinen tapaus on, että sivustoa kyllä päivitetään aika-ajoin, mutta sen kävijöistä ei ole tietoa: keitä he ovat, mistä tulevat, kauanko viipyvät, mitä sivuja avaavat ja - tärkein kaikista - onko sivustolla määritelty mitään tavoitetta ja kuinka suuri osa käyttäjistä sen saavuttaa? Monessa tapauksessa sivustolla on kyllä kävijäseuranta, mutta sen raportteja ei ikinä lueta tai hyödynnetä.

Anthony Okuogume

 kirjoittaja toimii liiketoimintaosaaminen yliopettajana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa