Mopaalikanava -blogi
Webin näkymiä yrittäjän silmin
|
huhti 29
2009
|
RINTA ROTTINGILLA RAJALTA RAJATTOMASTIKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: youtube, video, nettitv, goodmoodtv |
|
Kirjoittaja: Ari Alm
Internet on lyönyt itsensä vihdoin ja viimein läpi globaalissa, rajattomassa tiedonvälityksessä. Se kilpailee aidosti perinteisten ja alueellisesti rajallisten medioiden ja jakelukanavien kanssa. Yksikään vakavasti otettava sähköisen median tuotantotalo tai aluejournalismin lehtitalokaan ei voi olla enää panostamatta nettisisältöjen ja -palvelujen rakentamiseen asiakkailleen. Netti on myös markkinointiviestinnän puolella tunkemassa keskeiseksi osaksi yritysten mediamixiä. Se täydentää tai korvaa kallista ja tehotonta, perinteistä viestintää. Lisäksi niin yritysten kuin medioiden nettisisältöjä sorvataan jo valmiiksi yhteisöllisiksi sekä asiakkaiden että mainostajien suuntaan.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta valmistuneet ja työelämässä menestyneet kulttuurialan ammattilaiset kiittelevät tuoreessa seurantatutkimuksessa opinahjoaan onnistuneesta työelämän jäljittelystä. Koulussamme kun on pidetty pedagogisena kunnia-asiana rakentaa niin digitaaliseen kuvaan keskittyvien kuvataiteilijoiden kuin monimediaviestinnän opiskelijoiden koulutukseen aidon työelämän mukaisia prosesseja, käytänteitä - ja työvälineitä.
KTAMK:n kaupan ja kulttuurin toimiala onkin aukaissut vastikään ikioman netti-tv-kanavan työnimellä AV-Magneetti. Hyyryläisaika ExperienceLapland.TV:ssä on päättynyt. Kanavan tv-sisältöjen hallinnointi ja katselu tapahtuu GoodMoodTV-sovelluksella. Siitä on koekäytössä ELTV:tä kehittyneempi, visuaalisesti laadukkaampi ja teknisesti luotettavampi versio. Uuden kanavan toteutuksesta vastaa ammattikorkeakoulumme kärkihankkeisiin kuuluva MOPAALI.
Starttivaiheessa kanavalla toimivat koulun suorat netti-tv-lähetykset ja lyhytelokuva-arkistojen aarteet. Mutta AV-Magneetti ei tule olemaan pelkästään "Tornion YouTube" vaan siihen integroidaan monimuotoista ja monimediaista sisällöntuotantoa. Digitaalisia sisältöjä tuottamaan, kokoamaan ja lähettämään harjoittelevat kurssit tulevat käyttämään AV-Magneettia omana "Tornion Areenana". Kanavan sisältögenret tulevat ulottumaan nykyisistä lyhytelokuvista uutis- ja ajankohtaissisältöjen kautta digitaalisiin kuvanäyttelyihin ja multimediateoksiin - Ktamk:n kulttuurialan opetussuunnitelmien kurssitarjontaa mukaillen. Suunnittelun alla ovat jopa omat taitettavat uutissivut. Myös maineikas paikallisradiomme RadioAktiivinen on tarkoituksena integroida oheissisältöinä ja vuorovaikutteisena nettiradiona monimediaiseen AV-Magneettiin.
Nettijakelu ja kevyt "vikkelätuotanto" eivät vähennä Lappian kaapeli-tv-studion ja paikallisradiotaajuuden merkitystä ja asemaa opetuksessamme. Se nykyaikaistaa oppimisympäristömme 2000-luvulle ja mahdollistaa koulun sisältöjen globaalin esittelyn ja opetuksen tuloksellisuuden arvioinnin. Nyt pystymme myös todentamaan ja seuraamaan miten paljon ja missä meitä seurataan - palautteen keruusta puhumattakaan. Esimerkiksi kaapeli-tv:nä paremmin tunnetun Meän väylän nettilähetystä seurattiin männä viikolla suorana parissa sadassa osoitteessa ympäri Suomea - Hampuria myöten.
AV-Magneetti tulee olemaan myös yhteisöllinen "Tornion LinkedIn", jossa median ja kuvataiteen tulevat ammattilaiset voivat verkottua ja esitellä omia saavutuksiaan vaikkapa tuleville työnantajilleen. Siinä samalla hyödynnämme kanavaa omaan opiskelija-rekrytointiimme: "Tällaista meillä opitaan. Liity sinäkin joukkoomme!".
Ari Alm
Kirjoittaja on viestinnän yliopettaja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa

Kirjoittanut Mikko_Manninen, huhtikuu 30, 2009


Ajankohtaista 2:
Kivat sivut, mutta mä olen aina ihmetellyt, miksi laitetaan esille linkkejä ja toiminnallisuuksia, jotka eivät toimi. Jos jokin ei vielä toimi, niin silloin sen ei pitäisi olla esillä.